Suomessa, kuten monissa muissakin valtioissa, sananvapaus on taattu jo perustuslaissa. Se on perusoikeus ja ihmisoikeus ja osa sekä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimusta että YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistusta: “Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.” (YK, 19. artikla)
Euroopan unionin perusoikeuskirja vahvistaa erityisesti tiedotusvälineiden vapauden ja moniarvoisuuden kunnioittamisen osana sananvapautta. Puhutaan lehdistönvapaudesta (press freedom) tarkoittaen kaikkea journalistista toimintaa. Suomessa lehdistönvapautta vahvistetaan julkisuusperiaatteella, jonka mukaan viranomaisten tieto on lähtökohtaisesti julkista, ja viranomaisilla on myös velvollisuus tiedottaa oman alansa asioista.
Sananvapaus siis tarkoittaa paitsi, että saamme itse sanoa vapaasti, myös että saamme vastaanottaa tietoa ja mielipiteitä ilman ennakkosensuuria – eli kenenkään ennakolta estämättä. Tiedon saaminen vapaasti on yksi demokratian peruspilareista.
Demokratiaan kuuluu, että yhteiskunnallinen päätöksenteko, siis yhteisten asioidemme hoitaminen, on avointa ja ihmiset voivat arvioida sitä kriittisestikin. Kyse on myös ajoituksesta: päätöksentekoon liittyvistä prosesseista tulee kertoa jo ennen kuin päätöksiä tehdään. Näin kansalaisilla on aidosti mahdollisuus vaikuttaa niihin.
Suomi ja muut Pohjoismaat ovat perinteisesti olleet lehdistönvapauden kärkimaita. Ongelmaton ei Suomikaan ole: Joskus viranomaiset ovat salanneet asiakirjoja ennakkoon, vaikka asiakirjojen julkisuus tulisi olla lähtökohta ja salaamiseen pitäisi olla hyvät perusteet. Myös Suomessa on ollut tapauksia, joissa rikosilmoituksia on tehtailtu tarkoituksella toimittajien häiritsemiseksi tai heitä on maalitettu sosiaalisessa mediassa. Häirintä on uhka lehdistönvapaudelle, koska se voi johtaa itsesensuuriin. Journalistien tulisi voida kertoa mistä tahansa aiheesta ja haastateltavien ei tulisi pelätä kertoa näkemyksiään.
Journalismi valvoo vallan kolmijaon toteutumista
Vallan kolmijako on keskeinen oikeusvaltioperiaate. Se tarkoittaa, että lainsäädäntövallan, toimeenpanovallan ja tuomiovallan tulee olla eri käsissä, jotta samoille ihmisille ei keskity liikaa valtaa.
Vallankolmijako-oppiin perustuu journalismin kutsuminen “neljänneksi valtiomahdiksi”: journalismin tehtävä demokratissa on tarkkailla, että vallan kolmijako toteutuu ja kertoa ihmisille mahdollisista väärinkäytöksistä. Journalistit näkevät tehtävänsä “vallan vahtikoirana”, joka seuraa päättäjien sekä muiden vallankäyttäjien puheita ja tekemisiä, tekee näkyväksi taloudellista valtaa ja paljastaa korruptiota ja muita epäkohtia niitä löytäessään.
Journalistien ja vallanpitäjien suhteeseen kuuluu terveenä piirtenä tietty jännite. Liian läheinen suhde journalismin ja vallanpitäjien välillä johtaa pahimmillaan kansalaisten parissa vääristyneeseen kuvaan todellisuudesta. Perinteisesti valtiollisen median ja poliittisen vallan kietoutuminen yhteen on nähty uhkana lehdistönvapaudelle ja moniääniselle journalismille. Yhdysvalloissa Trumpin kaudella kuitenkin kaupallinen uutiskanava Fox News ja sen omistaja Rubert Murdoch olivat poikkeuksellisen läheisessä suhteessa presidenttiin ja hänen esikuntaansa.Samaan aikaan Trump suhtautui avoimen vihamielisesti muihin isoihin uutiskanaviin kuten MSNBC:hin ja etenkin CNN:ään, joita Trump syytti ”valeuutisista”. Vuonna 1996 perustettu Fox News on alusta lähtien pyrkinyt tavoittamaan nimenomaan poliittiselta kannaltaan konservatiiviseksi luokiteltavaa yleisöä.
Journalismi on kuitenkin vain yksi kanava tavoittaa ihmiset. Sosiaalisen median alustat ovat olleet keskeisessä roolissa esimerkiksi Donald Trumpin ja hänen kannattajiensa vuorovaikutuksessa. Filippiinien presidentti Rodrigo Duterten hallinto käytti sosiaalista mediaa välineenä vääristää ja manipuloida yleisön käsitystä todellisuudesta. Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu journalisti Maria Ressa ja hänen päätoimittamansa Rappler on voinut journalismillaan todistaa, että Dutertella oli väärennettyjen ja todellisten Facebook-tilien verkosto, joka jakoi koordinoidusti disinformaatiota.
Perinteisessä mediassa journalistit tietenkin käyttävät myös itse valtaa valitsemalla, mitä ja miten he uutisoivat ja mitä kenties jättävät uutisoimatta. Journalistit vahtivat vallankäyttäjiä, ja yleisö vahtii journalisteja. Kumpikin tarvitsee toimiakseen luottamusta. Suomalaiset luottavat yhä muita maita enemmän uutisiin ja pitävät journalismia tärkeänä demokratialle. Tutkijoiden huolena kuitenkin on, että yhä useampi, etenkin nuorista kertoo välttelevänsä uutisia. Syiksi kerrotaan, etteivät uutiset kerro heille merkityksellistä asioista tai että uutiset ovat usein masentavia.
Demokratian ”vaihtoehtoja” ovat diktatuuri ja autoritarismi
Demokratiat ovat avoimia yhteiskuntia. Päätöksenteko on avointa ja kansalaisilla on vapaus arvioida sitä, kriittisestikin. Arvioiminen edellyttää, että ihmiset saavat vapaasti tietoa päätöksistä ja niihin johtaneista prosesseista näkemystensä, päätöstensä ja valintojensa tueksi ja että erilainen vallankäyttö tulee näkyväksi. Tämä koskee sekä muodollista että epämuodollista vallankäyttöä. Esimerkiksi kun julkisuuden henkilö nostaa esiin asioita, joita hän pitää tärkeänä, hän käyttää epämuodollista valtaa. Julkkis voi puhua vaikkapa kiusaamisen ehkäisemisestä tai kestävästä elämäntyylistä, jolloin myös häntä kuunteleva yleisö voi päätyä miettimään kulutusvalintojaan. Journalistit pyrkivät tekemään näkyväksi myös epämuodollisen vallankäytön takana olevia rakenteita kuten somevaikuttajan mahdollisia taloudellisia kytköksiä.
Journalistien tulee kantaa vastuunsa läpinäkyvyydestä ja rehellisyydestä, kun taas valtaapitävien täytyy kunnioittaa median riippumattomuutta. Jos maasta katoaa kriittinen, moniääninen ja vapaa media, myös demokratia ja oikeusvaltioperiaate ovat vaarassa. Ei ole ihme, että diktaattorit ja autoritääriset johtajat vaikeuttavat ensimmäisenä juuri journalistien työtä.
Demokratia tarkoittaa kirjaimellisesti kansanvaltaa: se on johdettu kreikan sanoista Demos eli kansa ja Kratos eli valta. Diktatuurissa ja autoritäärisesti johdetussa valtiossa kansan perusoikeuksia on rajoitettu ja valta on yhdellä ihmisellä tai ryhmällä. Autoritäärisesti johdetuissa maissa lehdistönvapautta rajoitetaan rajusti ja riippumattomien journalistien työtä vaikeutetaan. Diktatuureissa journalisteja vangitaan ja jopa murhataan työnsä vuoksi.
EIU:n tuoreen raportin mukaan vain noin 45 prosenttia maailman väestöstä elää jonkinasteisessa demokratiassa ja vain kahdeksan prosenttia täydessä demokratiassa. 165 maan listalla täysiä demokratioita on vain 24, joista noin puolet Länsi-Euroopassa.
Demokratiaan mahtuu erilaisia näkemyksiä
Demokratiassa kuullaan ja tullaan kuulluksi. Kaikkien ei tarvitse olla samaa mieltä. Päinvastoin: joskus yhteiset päätökset vaativat kiivastakin yhteiskunnallista keskustelua. Journalismin tehtävä on edistää tätä. Journalistit nostavat esiin erilaisia näkökulmia samoihin faktoihin. Samojakin faktoja voidaan tulkita eri tavoin ja ne voivat johtaa erilaisiin näkemyksiin. Yhdessä jutussa tai uutisessa ei voi olla kerrallaan kaikkia näkökulmia. Moniäänisyys syntyy kokonaisuudesta. Debatti on hyvä asia: parhaassa tapauksessa voit ymmärtää, millaisista kokemuksista toisen näkemys on syntynyt, vaikka itse ajattelisitkin toisin.
Demokratia uhkakuvia ovat yhteiskunnallinen polarisaatio ja vihapuhe, jotka vähentävät yhteistä, julkista keskustelua sekä luottamusta demokratiaa tukeviin instituutioihin, kuten journalismiin. Nopea tietotulva ja some-alustojen valtava vaikutus haastavat demokratiota. Valheelliset väitteet tai harhaanjohtavat sisällöt liikkuvat valtavalla nopeudella. Tämä tarkoittaa, että kaikkien median käyttäjien tulee ottaa entistä enemmän vastuuta tiedon arvioinnista ja levittämisestä eteenpäin.